Eilen oli... erittäin kiva ja onnistunut päivä. Itsenäisyyspäivän aatto, eli koulussa oli vain aamutunnit ja sen jälkeen juhla. Oli siis vain enkun tunti. Yksi ainoista lukuaineista, minkä opiskelua pidän erittäin tärkeänä. Koitan olla tunneilla aktiivinen ja hereillä koko ajan, vaikka surkeat kokeet yleensä pilaavatkin arvosanat. Määritelmä kulttuurista - Values and traditions that are typical to a certain group of people.

 

I saih hey hey hey hey use it or lose it don´t go away!

 

Juhlassa nähtiin KeLevottomien näytös. Se oli upea, ainoa huono puoli oli, että tuli itse kateelliseksi, kun ei ole osallistunut tuon tekoon. Olen viime aikoina ollut harvinaisen esiintymishaluinen  - ja janoinen. FAME.

Juhlan jälkeen menin keskustaan. Rod ja Mape veinaili Kotikonnun edessä. Siinä sitten hengailtiin ainakin puoli tuntia, ja siihen tuli myös joku heidän  tuttavansa. Lähdettiin syömään porukalla, tosin itse en tietenkään mitään syötävää ostanut. Meillä oli väsyneitä puheenaiheita. Sitten lähdettiin Rodin kanssa Katria vastaan asemalle. Katri ja Rod päättivät lähteä heti päiväunille, johon totesin lähteväni bilettämään.

Tulin Roihuvuoreen ja aloin lähteä Viikkiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin 79-numeroista dösää. Osasin käyttää sitä kiitettävän hyvin. Löysin helposti perille, Wekan luokse siis menin. Siellä oli "minibileet", mutta itseasiassa ihan kiitettävästi sitä porukaa oli koolla. Eli ihan rento meininki, eikä mitään psykopaatteja, joten mielestäni ketään ei ainakaan tahallaan riehunut liikaa. Pummin joltain puolitutulta jätkältä melkein koko illan. Se oli suhteellisen noloa. Sanoin, ettei ole tulemista lauantaina muuten. Anteeksi, en ole oikeasti niin kauhea ihminen, joskus vain käy näin. Lähdetiin joskus puoli yhden maissa Lancen kanssa dösärille. 550 Itikseen, josta vaihdoin 94N:ään. Matka oli aika rasittava, poikkesin vielä Hertsigan huoltsikalla siinä välissä.

Mikäpä tämän mukavampaa, tuo päivä onnistui käsittämättömän hyvin, vaikka en tehnyt sen eteen juuri mitään. Huomenna New york dolls ja lauantaina Roihuvuoribileet!

 

Scar tissue that I

wish you saw

Sarcastic mister

know it all.

 

Blood loss in a

bathroom stall

Southern girl with a

scarlet drawl.