Mä en kyllä niin ymmärrä, miten voi olla mustasukkainen kaverista niinkin paljon? Sillä tavalla, että ainaa loukkaantuu verisesti, jos se sattuu edes juttelemaan jollekin toiselle henkilölle?  Mä vain tosissani toivon, että se loppuu nyt. Jaksan myöskin uskoa, että se oikeasti tapahtuu.

Mun itsetunto on kohonnut huomattavan paljon kuluneen viikon osalta. Ei minkään erityisen tapahtuneen ansiosta, vaan ehkä lähinnä siitä, että oon tosissani tehnyt ihan kaiken yksin. Enkä ole tarvinnut tai kaivannut yhtään ketään, en todellakaan.

Tällä viikolla vain 4 työpäivää, sillä perjantaina on juhannusaatto ja p-a-l-k-a-l-l-i-n-e-n vapaapäivä. Mä en oo ikinä viettänyt juhannusta, saati sitten ollut missään juhannuksena. Viime vuonna nukuin sen koko päivän ohi sillä välin, kun yksi pariskunta lähti Helsinkiin ja toiset todennäköisesti oleksivat jossakin Loimaan suunnalla. Aamulla heräsin puoli viideltä puhelimeni ääneen. Sen oli kauhea vuorokausi.

Nyt on taas sellanen tarve päästä johonkin sekoilemaan tai muuten vaan vapaalle. Ulkona on aika karmea ilma ja olo on kuin keuhkosyöpäpotilaalla. En voi urheilla kunnolla.

Nythän kerroin kaikki negatiiviset asiat - tietenkin näin ensimmäisenä. Kaikesta huolimatta olen ollut harvinaisen positiivsena muutaman päivän. Tietenkin kerron vain ne huonot jutut. Siitä puhe, mistä puute.

Olis mahtavaa olla ökyrikas ja ottaa kaikesta kaikki ilo irti, matkustella maailman ympäri, pitää hauskaa ja olla huoleton.