On kummallista, miten yksinkertaisiin päiviin olen edelleen tyytynyt, sillä kuvittelin sen olevan vain ohi menevä vaihe. Kouluun, salille, kotiin. Mitään muutosta ei ole tapahtunut aikoihin. "Viikonloppuisin" en ole tehnyt "mitään". Olen ollut lähinnä äitini seurana ja apuna muuton teossa.

Näillä hetkillä olen ilmeisen vahvasti uskonut kiltin tytön voittamattomuuten - kaikki päättyy lopulta parhain päin, kun hoidat hyvin omat - ja muiden asiat.

Olen lopen kyllästynyt siivoamaan muiden jälkiä. Miksei hän ymmärrä suoraa puhetta? Voiko homma olla oikeasti niiiin vastenmielinen? En voisi uskoa. En jaksa enää uskoa.

Kaikesta huolimatta, olen ollut viime aikoina huomattavan pirteä ja kuullut sen monelta henkilöltä. En tiedä, onko näillä tilaamilllani vitamiineilla osaa asiaa.

Jouduin taas käymään terveyskeskuksessa. Sain antibioottikuurin tulehdusten uusiutumisen takia. Yllättävää.

Huomenna olisi aikomus maksaa itseni kipeäksi kampaamossa, tämä on pakollista. Ihanaa, mikä väri tuo olisikaan?

I know a thing or two about you, sweet little sister.