Tuli sitten ainakin vappua jotenkin vietettyä. Oltiin Malminkartanossa, jossain siellä. Hauskaa oli kyllä, kiitos vain seuralaisille!

Sitten kun olin jo lähtenyt kotimatkalle sain kauhean itkukohtauksen. Siis sellaisen ihan sairaan. En oikeastaan ikinä ole itkenyt seurassa/julkisella paikalla, mutta jotakin todella surkeaa siinä oli. Toivottavasti kukaan ei kiinnittänyt huomiota, mutta en tiedä onko se mahdollista sillä kai siinä huusinkin aika paljon.

 

Mua on jotenkin alkanut häiritsemään, kun eräs ihminen koko ajan arvostelee läheisiään. Juuri siihen sävyyn, kuin itse olisi muka niin mahtava ja moitteeton.

I

am

oh so fuckin´

SEX, DRUGS an´ ROCK N´ ROLL

 

"Se on sellanen yks rento tyyppi, et tunne."

"Joo mä en tunne rentoja tyyppejä." (Sinänsä kummallista, mitenköhän saatan tuntea Sinutkin, jos en tunne "rentoja" tyyppejä?

Nyt olen vasta huomannut, että tämä mun "eräs henkilö" on lähes aina sama. Pitäisi ehkä vaan paremmin alkaa vältellä häntä niin ei tarvitsisi sääliä kaikkea häntä lähellä olevaa. Sellaisesta tulee jotenkin sellainen myötähäpeällinen olo... Mitä jos se jonain kauniina päivänä heräisi ja tajuaisi millainen oikeasti on ollut kaikki nämä ajat?

"No mä en kyllä voi oikein sanoa mitään, on se kuitenkin yks mun parhaista kavereista. Musta ei oo varmaan tässä tilanteessa mitään iloa sulle."

 

Hitto. Mä niin sydämeni pohjasta vihaan tälläistä keinotekoista siirappia:

"Good morning Sugar, how r u?" (Se varmaan luuli että ehdin siinä kuolla vielä kotimatkan aikana)

Silti tavallaan tuntuu todella pahalta olla vastaamatta ollenkaan. Mä oon kai tosi lahjakas olemaan ilkeä näin sanattomasti. Mutta ensinnäkään, se ei kyllä tiedä musta yhtään mitään eikä muuten todellakaan tiedä edes minkä ikäinen oikeasti olen.

Niin sä tulit varhain väsyksiin, petyit niihin puheisiin, missä kaikki on totta muttei vielä ikinä vielä ikinä ei.