Please smile, smile when you think about me.

Take me out for a sleepwalk?

 

Varsin sairas reissu taas vaihteeksi takana. Nykyään tuntuu, että ei ainakaan aktiiviteettia puutu. On helpottavaa ajatella, että vaikka lukittautuisin pimeään huoneeseen, joku ottaisi yhteyttä in any case. Tämä on hienoa, sillä se on juuri sitä, mihin olen pyrkinytkin. En tiedä, kuinka kauan tätä tulee jatkumaan.

Oltiin siis Heinolassa Scene D´ Chrymen kanssa keikalla. Kuvasin vähän ja jotain sellaista. Matkassa oli mukana lisäkseni siis Anni, Weka, Luca, Emlo, Tomi, Johnny + teknikko, jonka nimeä en muista kuollaksenikaan. Mulla on aina ollut sellainen fiilis, että yksi edeltä mainitsemistani ei pidä musta, mutta yllättäen kyseinen henkilö olikin tosi mukava mulle tällä matkalla. Se oli todella outoa, sillä olin varautunut piilovittuiluun. Olen tainnut vain olla vainoharhainen.

And I never worried now that is a lie.

Joopa joo. Heinolassa oli aika iso backstage ja muutenkin isot tilat, mutta keikkalava oli suhteellisen pieni. Olin hassua, kun muutama tyyppi tiesi nimeni vaikka en ole koskaan aikaisemmin tavannutkaan. Ylipäätänsä herätettiin aika hiton paljon huomiota niinkin pienessä paikassa. Pokattiin Annin kanssa amiksia pakon edessä, tuli ihan hauskoja tuttavuuksia. After partyihin meidät johdatti hulvaton veijari nimeltä Roope. Sillä oli viinapullo kädessä ja vihreä naama. Matkalla se piti teetaukoja. Oli erittäin omituista, että se muisti kaikkien nimet, vaikkei ollut kuullut niitä kertaakaan aikaisemmin. Partyt olivat yhdessä yksiössä, mikä oli tupaten täynnä jengiä. Näiden heinolalaisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun päästiin paikan päälle. Ne ei selvästikään koskaan aikaisemmin olleet nähneet näin pelottavia ihmisiä suoraan 80-luvulta. Jengiä vain virtasi sisään ja ulos ilman mitään kontrollia. Opastajamme Roope oli käsittääkseni vetänyt jotakin viinaa vahvempaa, sillä hyppi alasti ympäri kämppää. Pääsin toistamiseen esittelemään mahtavaa repliikkivalikoimaani ja kerjäämään huomiota "Siis sori en mä voi antaa mun puhelinnumeroo kun se on salanen"... 

Käy sääliksi kämpän omistajaa, sillä häätö on aika tavalla 100 varma. Juuri kun alettiin lähteä kytät tekivät tuloaan. Weka toteutti unelmansa eli kusi maijan päälle. Joku jätkä yritti raahata mua ja jotain muita lähtemään kanssaan baariin. Ei jotenkin sitten lähdetty. Ehdittiin pummia jo autokyytikin dösärille, mutta emme olisi kuitenkaan kaikki mahtuneet samalla kerralla. Sitten vain lähdettiin kahlaamaan samaa matkaa takaisin päin kun olimme juuri tulleetkin. Keikkamestassa jäätiin hetkeksi hengailemaan ja joku järkkäreistä oli tulossa samalla bussilla myöskin Stadiin takaisin. Se tyyppi hommas mulle limsapullon, mikä aiheutti sokerihumalan. Bussimatka oli örveltämistä osaltani ja jonkun verran hävettää. Onneksi mulle oltiin kilttejä. En tiedä, haluanko kertoa matkasta enempää. Lyhyesti sanottuna meiltä otettiin yötaksa ilman mitään varoitusta ja se hiukan otti päähän. Tomi lainas mulle luojan kiitos sen verran fyffee että sain maksettua matkan.

Kun päästiin Kamppiin, kaikki alkoivat lähteä eri suuntiin. Seurasin niitä, ketkä kävelivät eniten suorassa, eli tällä kertaa Emlo ja Luca. Koettelin rajojani ja katsoin, kuinka kauan jaksan kantaa bassoa. Olen ihan ylpeä saavutuksestani. Me mentiin steissille kuuden maissa, jolloin mikään paikka ei oikeastaan ollut vielä auki. "Saisitkohan tolla paidalla alennusta Sky expressistä?" Päädyttiin sitten Cafe picknickiin vai mikä lie. Ostettiin safkaa ja mentiin rappusille angstaamaan. Jumitettiin tunti siinä, jonka jälkeen menin venaamaan yödösää. Tajusin aivan liian myöhään, että kellohan onkin varttia yli seitsemän aamulla - joten kyllähän tuo metrokin jo sattuu kulkemaan. Miten tässä pääsi näin käymään?

That was a total teenage revolution in the heart of a town!

 

I don´t ever wanna feel like I did that day take me to the place I love take me all away.

 

My eyes seek reality - and my fingers seek my veins.