Kummallista, miten saatta luottaa paremmin ihmisiin, jotka on tuntenut vasta muutaman päivän ajan, kuin heihin, kenen vierellä on seissyt jo vuosia?

Olisi kai jo aikojen alussa pitänyt ymmärtä, ettei olemassa ole sellaista ystävyyttä, minkä voisi ensin sanoilla sortaa ja koota uudelleen vain hyvällä hetkellä. Sillä niin otollisella ajalla olen minä sinua kuunnellut hätäsi hetkellä. Niin auttavasti olet käteeni tarttunut vaaran viedessä vesille syville, jokien uomille. Niin leppoisasti olemme nauraneet suven keskellä, ja niin suuri on viettimme uuteen seikkailuun, vieraaseen maahan.

Olisi kai jo aikojen alussa pitänyt ymmärtää, ettei olemassa ole sellaista iltaa, jolle ei tarpeen tullessa voisi keksiä jotakin syytä juhlaan ja iloon. Ja katso, tämä päivä on meidän juhlallemme täydellinen. Tästä tulee upea ilta. Humallutaan heinikossa auringon paistaessa. Ja illalla sytytetään nuotio meidän omalle rannallemme, jonka vesi tyynenä heijastaa kuvia taivaanrannasta ja sen olennoista, lokeista ja muista. Katsotaan kun taivaalla ei ole tähteäkään näkyvissä ja meitä ei estä mikään valvomasta. Aamun koittoon on vielä tarpeeksi aikaa ja siten minä en herää aikoihin. En pitkään aikaan. En kuukausiin, en vuosiin.

Ei ole olemassa sellaista unenlahjaa, etteikö siitä ei heräisi, eikä se loppuisi. Ei ole olemassa sellaista yötä, mikä ei päättyisi aamuun, eikä päivää, joka ei muuttuisi illaksi. Silloin sinä kerrot minulle kuinka et koskaan tahtoisi nukahtaa, ja minä kerron ikuisesta unesta, josta ei herätä koskaan. Puhut ikuisista aamuista, minä kerron illoista, jolloin painetaan pää tyynyyn.

"Ai harrastatsä sit jotai balettii kun mä näin ne kuvat susta?"

"Kyllähän tuota on tullu harrastettua, sellaiset kymmenisen vuotta sanoisin. Mitenkäs muutenkaan?"

"Aa joo, aijaa. Mmh. Niin."

"Joo, niimpä."

Hiljaisuus.Hiljaisuus.Hiljaisuus.

Ja yrität keksiä jotakin sanottavaa. Jotakin järkevää, mikä todistaisi ainutlaatuisuutesi. Jotakin, millä voisit saada minut jatkamaan juttua. Saisit kuulla lisää minusta ja siitä miksi teen niin, ja miten voisimmekaan keksiä jotakin yhteistä, jotakin mistä riittäisi puheenaihetta tarpeeksi paljon. Mutta miten me voisimmekaan? Sillä vaikka asumme samassa kaupungissa, kuljemme päivittäin samoja katuja ja ihannoimme samoja ihmisiä, olet sinä kuitenkin niin eri planteetalta kuin minä.

Olen jo oikealla pysäkillä ja en tiedä kuuluisiko meidän nyt halata. Katsot minua kysyvästi ja esitän, etten liikutu mistään.

"Mut eiks se oo aika seksikästä?"

"Joo, ihan helvetin seksikästä."